![]() |
TYÖNOHJAUS![]() Helkalan Ranssin yrittäjä Maarit Helkala on valmistunut työnohjaajaksi Kymenlaakson Kesäyliopiston kaksi ja puoli vuotta kestäneestä Esimiesten ja johdon työnohjaaja –koulutuksesta. Termit työnohjaus ja työnopastaminen liittyvät molemmat työhön, jälkimmäinen on henkilön opastamista tai neuvomista ”kädestä pitäen” uuden työtehtävän suorittamiseen. Siinä korostuu työn tekninen ja sisällöllinen hallinta. Työnohjaus on ulkopuolisen koulutetun henkilön ammatillista tukea ja uusien näkökulmien avaamista ohjattavan jäsentäessä suhdettaan työhönsä tai työyhteisöönsä. Ohjaaja tukee ohjattavaansa tilanteen tutkimisessa, uusien luovien ratkaisumallien löytämisessä ja omien rajojen kartoittamisessa. Työnohjauksessa käsitellään myös työn mukanaan tuomia tunteita. Työnohjauksen kohteena on ohjattavan suhde työhön. Työnohjaus on luottamuksellinen keskinäiseen vuorovaikutukseen perustuva oppimistapahtuma, jolle asetetaan selkeät tavoitteet. Ohjaaja ei anna valmiita vastauksia ohjattavalleen, vaan tukee tätä erilaisin menetelmin löytämään oman tapansa menestyä työssään tai suoriutumaan kehitystehtävästään tai löytämään ja vahvistamaan omaa johtajuuttaan. Työnohjaus auttaa kokoamaan voimia vastamäessä, tukee muutoksen hyväksymistä ja mahdollisuuksien etsimistä, avaa näköaloja tyvenessä, myötätuulessa antaa paikan tuulettaa rauhassa. Työnohjaus on prosessi, joka voi kestää kuusi kertaa tai pari vuottakin. Sille asetetaan tavoite, aikataulu, sovitaan tapaamisvälit ja siihen sitoudutaan. Työnohjaussuhde on aina luottamuksellinen. Maatilan emännälle ja mikroyrittäjälle tutuin toimintaympäristö on luonnollisesti perheyrittäminen. Pienen yrityksen monipuolinen työkenttä suorittajasta johtajaan vaatii yrittäjältä paljon voimavaroja, kasvuyrittäjän kipuilut ja siirtyminen johtajuuteen, luopuminen ja huoli jatkuvuudesta. Ulkopuolinen keskustelukumppani auttaa selvittämään omia ajatuksia ja tunteita luottamuksellisesti. |