![]() |
HELKALAN RANSSI![]() Helkalan Ranssi palvelee vieraitaan Elimäen peltoaukeiden keskellä kymenlaaksolaisessa kulttuurimaisemassa. Matkaa tilan pihasta Valtatie 6:lle on kilometri, Elimäen kirkonkylään viisi kilometriä, Kouvolaan 25 km ja Helsinkiin 125 km. Entinen karjetta eli navetta viljatilan pihapiirissä on remontoitu yrityksen toimitiloiksi. Helkalan Ranssin toiminta lähti käyntiin vuonna 1994 kuivakukkakursseilla. Kukat kuuluvat edelleen kattauksiin, mutta ruoka on vallannut mielen ja sydämet! Retkeileville ryhmille olemme koonneet erilaisia ateriakokonaisuuksia, joista on aistittavissa perinteet ja uuden oivaltaminen. Meille voi tulla ryhmän kanssa nauttimaan kahvista ja leivonnaisista matkan varrella, ennakkovarauksesta tietenkin! Koulutuspäiviin ja kokouksiin olemme paketoineet kahvit, lounaat ja tilat. Juhla on aina juhla! Suunnittelemme sankarin tai juhlatoimikunnan kanssa yhdessä tilaisuuden alusta loppuun: aikataulut, ruuat, leivonnaiset, kukat, somisteet…. Vieraita meille mahtuu kaikkiaan 60. Pienimmässä ryhmässä toivomme olevan parikymmentä yli 12-vuotiasta henkilöä. Tavoitteenamme on herättää, virkistää ja luoda makumuistoja vieraillemme. Jokaisen vieraan ruokanautinnon turvaamiseksi tarvitsemme ennakkotiedon ruokavalioista! Laitamme ruuan toki vähälaktoosisista maitotuotteista. |